lauantai 31. joulukuuta 2011

Rinsessat

Tämän vuoden viimeinen postaus on joululahjaksi tekemäni Rinsessa-kämmekkäät. Ohje löytyy täältä. Tein kämmekkäät lahjaksi kiitokseksi työkaverilleni joka ulkoilutti koiraani reissussa ollessani eikä huolinut maksuksi mitään.Näiden tekemisen aloitin Rovaniemen matkallani matkakäsityönä ja viimeistelin kotona ennen joulua. Mukava ohje ja joutuisa neuloa. Tein hieman ohjetta soveltaen 2,5 mm puikoilla ja Dropsin Alpacasta, väri 3770 tumma roosa. Kuvissa väri on vähän vääristynyt. Arvioin koon oman käden mukaan ja ilmeisesti tuli sopivat ja mieluisat. :)



Toivottelen kaikille lukijoille oikein hyvää ja onnekasta uutta vuotta 2012!

lauantai 24. joulukuuta 2011

Rauhallista Joulun aikaa!

Tässä esittelyssä joulukortti, jollaiset lähetin ystäville ja sukulaisille. Korttiin tuli varmasti monelle tuttu loru, joka on joulumuisto lapsuudestani. Tämä on aina ollut mun lempi joululoru! :)


Pikku peikko takkutukka,
pitkä häntä, risa sukka.
Istuu, itkee kannon päässä, 
pienet varpaat aivan jäässä.
Tuli tonttu, parsi sukan, 
selvitteli takkutukan.
Antoi vielä villatakin,
sekä päähän tonttulakin.
Pikku peikko tupsutukka, 
pitkä häntä, ehjä sukka.
Istuu, nauraa kannon päässä, 
eipä ole varpaat jäässä!



 Oikein ihanaa ja rauhallista Joulua kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Ristiäislahja

Olin muutaman päivän reissun siskoni luona Rovaniemellä ja vihdoin pääsin katsomaan reilu kuukausi sitten syntynyttä poikavauvaa. Oli ihana reissu ja tuli nähtyä paljon muitakin sukulaisia. Juhliakin reissuun mahtui! Pienen pojan ristiäisiä vietettiin sekä hänen isosiskonsa synttäreitä. Ristiäislahja oli tällä kertaa itse tehty. Neuloin pojalle pienen pupun. Pupun korkeus on noin 20 cm.


Lankana on Novitan Wool ja 2,5mm puikoilla neuloin. Ohje löytyy Unileluja, pehmoeläimiä ja nukkeja - kirjasta, jonka lainasin kirjastosta. Tuossa kirjassa on kyllä tosi paljon ihania ohjeita joten harkitsen sen ostamista itselle.

Kortin tein myös itse. Kortin takana on teksti (jostain lainattu):  Hellin käsin kantakaa, suukko lämmin antakaa. Syliin usein sulkekaa, yhdessä näin kulkekaa.

Tällainen paketti siis lähti pojalle ristiäislahjaksi:

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulukoristeita

Viime päivityksestä onkin vierähtänyt aikaa kun en ole saanut aikaiseksi blogiin kirjoitella...
Aiemmin suoritin arvonnan jossa oli palkintona pieni jouluinen yllätys. Voittaja oli Lankakeiju. Palkinnoksi hänelle lähetin kaksi neulomaani joulupalloa, joulusuklaata ja itsetehdyn joulukortin.

Noita joulupalloja olen muutaman neulonut, kuviot omasta päästä, pallon ohje löytyi dropsin sivuilta.

Osallistuin Novitan neulomossa joulukoristevaihtoon ja nyt saa julkaista kuvia kun vaihto on jo ohi. Lähetin vaihtoparilleni tuollaiset samanlaiset joulupallot ja itse sain Kirppulilta ihanan huopaisen sydämen sekä kaksi enkeliä.

 Enkeleiden selkäpuolella oli kivana yksityiskohtana napit
Kiitos Kirppuli, nää on ihanat! :)

Tässä pari joulupallomallia vielä mitä olen neulonut. Yksi tähtikuvioinen:
Ja yksi missä on teksti jouluiloa ja sydän erottaa sanan alku ja loppukirjaimen:


Muitakin töitä on valmistunut viime postauksen jälkeen. Niistä vähän myöhemmin.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tilkkujen yhdistelyä ja housujen tuunausta

Nyt olen alkanut yhdistelemään tilkkupeiton tilkkuja. Täytyy todeta että kyllä siinäkin hommaa riittää. Ei olisi malttanut lopettaa hommaa kesken, mutta pakko on välillä pitää vähän taukoa kun peukalo ja sormet alkoi jo väsymään, Hyvällä mallilla on kuitenkin...

Tänään on myös ompelukone hurissut, kun olen tuunannut työhousuja... Nimittäin äitiyshousuiksi! Joo, nyt on aika tunnustaa, että masussa kasvaa pieni vauva ja vatsa on nyt alkanut pyöristyä todella. Huhtikuun alussa olisi määrä syntyä. Ja tuo työn alla oleva tilkkupeitto tulee tietysti hänelle!

Housut eivät tosiaan enää mahdu jalkaan, joten ompelin vyötärölle housujen etuosaan joustavaa resoria.

 Tässä housut ennen tuunausta:

Ja tässä tuunauksen jälkeen:

Onnistui yllättävän hyvin ottaen huomioon että en ole koskaan mitään vastaavaa tehnyt. Jalassa ovat mukavat kun ei kiristä masun päältä. Pitkä paita vaan päälle niin hyvin toimii! (tuo masukuva ei ole kovin edustava mutta kuvasta näkyy hyvin housujen vyötärö)


maanantai 21. marraskuuta 2011

Arvonta suoritettu!

Kiitos kaikille jotka jättivät kommenttia tilkkupeittoa koskien! Kaikki vaihtoehdot sai ääniä joten mun täytyy nyt vain itse valita joku niistä. Lupasin arpoa kaikkien äänestäjien kesken jouluisen yllätyksen ja arvonta on nyt suoritettu! :)

Virallisena valvojana toimi koirani Kirppu.

 Hän halusi myös kovasti toimia onnettarena! :)

Vähän autoin häntä tehtävässä ja voittajalapussa luki....
 
Onnea Lankakeiju!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Joulukorttitehtailua

Tänään olen askarrellut pienen kasan joulukortteja. Olen (lähes) joka vuosi tehnyt itse joulukortit. Tänä vuonna inspiraatio ei meinannut millään syttyä ja mietinkin että jääköhän tänä vuonna tekemättä. Mutta kyllähän se inspiraatio sieltä sitten tuli, ja nyt on kortteja alkanut syntymään kovaa vauhtia. :) Kuvia en halua laittaa vielä että olisi korttien saajille sitten yllätys minkälaiset tänä vuonna tulee.
Eilen paistoin tämän vuoden ensimmäiset joulutortut ja ai että maistuikin hyvälle!

maanantai 14. marraskuuta 2011

Äänestys ja arvonta

Nyt tilkkupeittoprojektini on edennyt siihen malliin, että kaikki 48 tilkkua on valmiina. Aloin niitä sommittelemaan ja miettimään missä järjestyksessä ne yhdistelen ja enhän minä osannut päättää! Nyt tarvitsenkin teidän apuanne, kertokaa mikä sommittelu mielestänne olisi paras. Valitsin tähän neljä mielestäni parasta vaihtoehtoa. Peitto tulee vauvalle/pikkulapselle ja palat yhdistetään valkoisella langalla virkkaamalla.
Kaikkien äänensä antaneiden kesken arvon pienen jouluisen yllätyksen!
Äänestysaikaa on tämä viikko eli sunnuntaihin 20.11. saakka.


                                                   1:


                                                   2:


                                                    3:


                                                    4:
 Tähän viimeiseen joutuisin vielä tekemään neljä tilkkua jotta saisin kokonaiset rivit.

Ja nyt äänestämään jotta saisin peiton valmiiksi!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Alku aina hankalaa...

Joo aloitin tuota kukka-ponchoa tekemään, eikä se alkanut oikein hyvin... Luin ohjeen MELKEIN loppuun asti, ja aloin innoissani virkkaamaan kukkasia. Kun olin kuusi kukkaa tehnyt ja niihin reunukset virkannut, huomasin sitten ohjeesta että kukat olisi pitänyt samalla kun reunuksia virkkaa yhdistää toisiinsa. Ja minähän olin tehnyt irrallisia kukkia. Mietinkin siinä tehdessä jossain vaiheessa että mitenköhän palat sitten yhdistellään...  Mutta kun oli niin kiire tekemään ettei ehtinyt ohjetta kunnolla katsoa!
Niinpä purin valkoiset reunukset kukista ja virkkasin ne uudelleen samalla yhdistäen palat. Nyt minulla on valmiina yhdeksän kukan neliö, eiköhän se tästä ala nyt sujumaan...


Mitä tästä opimme: lue aina ohjeet loppuun asti ennen kuin aloitat! :)

Nyt taidan välillä virkata taas neliöitä tilkkupeittoon. Siitä puuttuu enää neljä palaa, sitten pääsee niitä yhdistelemään. JEE!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Ostoksia

Tänään on ollut ihanan aurinkoinen päivä joten lähdin hieman kävelylle ja kuinkas ollakkaan matkalla eksyin lankaostoksille! :) Tällä kertaa mukaan tarttui Novitan lankoja. Ostin neljä kerää valkoista Woolia sekä kaksi kerää Nalle kukkaketoa. Lisäksi ostin pitsikukkakehikon. Se on ollut jo pitkään aikomus hankkia ja nyt vihdoinkin sain aikaiseksi ostaa sen.


Näistä olisi tarkoitus tehdä tällainen poncho kummitytölleni. Ohje löytyy Novitan kesä 2010 - lehdestä.


Pitihän sitä kehikkoa tietenkin heti testata. Kaksi kukkaa tein lehden ohjeen mukaan. Ensimmäinen näytti jotenkin hassulta, huomasin että reunuksen ketjusilmukkaketjut oli osa vähän kierteellä, toisesta tuli jo vähän parempi.


Vähän kyllä heti alkoi epäilyttämään tällaisen ponchon käytännöllisyys, kun on noin pitkiä lankalenkkejä. Mahtavatkohan käytössä jäädä kiinni joka paikkaan? Ainakaan koneessa en tällaista pesisi vaikka lanka konepestävää onkin juuri noiden lankalenkkien takia. On tässä ponchossa kyllä paljon työtä ja lankojen päättelyä. Mutta taidan ryhtyä urakkaan kuitenkin! Onneksi ei ole kiire... :) Tavoite valmistumiselle on helmikuu 2012.

Sitten jo suunnittelin kokeilua ohuesta paperinarusta kukkien tekemistä. Onnistuisikohan... Niitä voisi käyttää sisustuksessa jotenkin... Täytyy kokeilla eri lankoja kehikkoon ja katsoa mitä kaikkea sillä saa aikaan! Myös heijastinkukkia voisi kokeilla tehdä.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Arpajaisvoitto

Eilen hain postista Seijasiskon blogin arpajaisissa voittamani palkinnon. Aivan ihanaa vironvillaa ja mukana oli partyliten tuikkukynttilä ja lähettäjän kotikaupunki-aiheinen postikorttitervehdys. Ihana paketti, kiitos paljon Seijasisko! Vironvillaa minulla ei ennen ole ollutkaan, joten saa nähdä miksi tämä lanka joskus muotoutuu... Ehkäpä huivikisi... :) Mitäs te muut neulojat olette vironvillasta tehneet?


Aiheesta toiseen:
Osallistuin taas Novitan Neulomossa joulukoristevaihtoon, kuten viime vuonnakin. Nyt vaan suunnittelemaan millaisen joulukoristeen tekisin tänä vuonna! Palaan tähän aiheeseen sitten kun vaihto on ohi ja saa kuvia laittaa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Ilon aiheita

Ensimmäinen ilon aihe on että rakas siskoni on saanut viime yönä poikavauvan! Minusta tuli siis jo kolmannen kerran täti. Pienokaiselle olen tehnyt sukat ja lapaset vihreästä woolista samalla ohjeella kuin nuo vaalean sinisetkin tuossa alempana. Tänä aamuna viimeistelin ne ja koitan saada mahdollisimman pian postiin. Jospa ehtisivät perille kun pääsevät sairaalasta kotiin. Harmi kun en pitkän välimatkan vuoksi pääse heti vauvaa katsomaan..


Toinen ilon aihe on että olen voittanut Seijasiskon blogin arvonnassa lankapalkinnon! Todella harvoin arpaonni osuu kohdalleen. Kyllä oli iloinen yllätys! Nyt vain odottelen lankapalkinnon saapumista. :)

Kolmas iloinen asia on että tilkkupeittoprojektini on edistynyt mukavasti. Tilkkuja on tullut virkattua jo 40 kpl valmiiksi. Värilliset lankakerät kylläkin uhkaavasti pienenee, toivottavasti ei lopu kesken. Uskoisin että riittää mutta jos loppuu niin sitten sovelletaan... :) Tässä tämänhetkinen tilkkusaalis:


On muuten kätevä virkata monivärisiä tilkkuja kun olen laittanut jokaisen värin omaan pieneen paperipussiin, josta olen leikannut yläosan ja sangat pois. Minulla sattui olemaan juuri sopivan kokoinen iso paperipussi johon pikkupussit mahtuivat vierekkäin niin langat on aina järjestyksessä eikä mene sekaisin. Lanka tulee kerän keskeltä niin kerätkään eivät pyöri pusseissa. :)


Lisäksi tänään sain postissa Novita lehden talvinumeron sekä Novitan sukkalehden. Lehti on kylläkin jo ilmestynyt lokakuun alussa (olen siis tilaaja). Huomasin muutama päivä sitten käytyäni pitkästä aikaa Novitan neulomossa että senhän olisi pitänyt tulla jo ajat sitten kotiin mutta minulle ei ollut kyseisiä lehtiä tullut. Otin sähköpostitse Novitaan yhteyttä kun en ollut niitä saanut, niin he heti laittoivat onneksi minulle uudet lehdet tulemaan! Olivat kuulemma aiemminkin postittaneet, mutta mihin lie kadonneet matkalla. Tänään lehdet saapuivat ja hyvältä näyttivät! :)

perjantai 21. lokakuuta 2011

Jotain pientä

Nyt on valmistunut pienen pienet vauvan sukat ja lapaset. Ystäväni sai vasta poikavauvan ja neuloin pikkuiselle tällaisen setin. Lankana vaaleansininen Novitan Wool. Toivottavasti tykkäävät ja tulee käyttöön. :) On nää vauvaneuleet vaan niin suloisia...


Huomenna lähdenkin sitten 5-vuotta täyttävän kummitytön syntymäpäiville Kempeleelle. Äsken pakatessani huomasin että minullahan ei ole korttia päivänsankarille, joten ei muuta kuin pika pikaa askartelemaan ja tällainen kortti valmistui. Prinsessan kuvan löysin netistä.


Taakse tuli teksti: "Onnen, ilon toivotukset päivänsankarille. Mieli hyvä, aurinkoinen pikku juhlijalle."


Hyvää viikonloppua ja aurinkoista mieltä toivottelen myös kaikille teille blogini lukijoille!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Fabelit

Tein välityönä perussukat Fabel-langasta. Tuo lanka onkin muuten osoittautunut oikein hyväksi sukkalangaksi! Tein sukat 5 vuotta täyttävälle kummitytölleni, mutta en ole kyllä yhtään varma onko koko sopiva... Toivottavasti! Parin viikon päästä menen käymään hänen syntymäpäivillään. Ihana nähdä pitkästä aikaa kummityttöä, välimatkaa kun on yli 300 km ei turhan usein tule kyläiltyä... Saas nähdä mitä muuta viemistä tytölle keksin...


Muutaman tilkunkin olen tilkkuoeittoprojektiini saanut virkattua, nyt on 22 tilkkua valmiina. Pikkuhiljaa se etenee! Tavoitteena olisi kevääksi saada peitto valmiiksi...

Nyt toivottelen teille kaikille tunnelmallista ja sämpylän tuoksuista keskiviikko-iltaa! Vapaapäivän kunniaksi innostuin pirkästä aikaa leipomaan sämpylöitä ja ai että maistuikin hyvälle uunituoreet lämpöiset sämpylät! Osaan sämpylöistä kokeilin laittaa juustoraastetta pinnalle ja hyviä tuli niistäkin.

torstai 6. lokakuuta 2011

Jotain valmista

Vihdoinkin valmistui lapasetkin tuolle aiemmin neulomalleni "kupla-pipolle" kaveriksi. Pipokin sai vielä lisäksi pientä koristusta. Pipon ohje löytyy siis ilmaiseksi ravelrysta. Innoituksen pipon tekemiseen sain täältä. TiiQ oli neulonut ohjeella kauniin pipon. Tässä nyt siis esittelen minun versioni piposta:


Pipo oli yllättävän helppo ja hauska neuloa (kiitos TiiQ:lle avusta). Tosin aluksi minun pipostani tuli vähän liiankin istuva eikä lainkaan tuollainen löysä malli niinkuin ohjeen kuvassa on. Niinpä purin vielä kavennus osion ja jatkoin mallineuletta 2 kuplarivin verran. Nyt siitä tuli löysempi ja ehkä jopa vähän liiankin syvä. Yksi lisärivi olisi riittänyt hyvin mutta en nyt enää ala sen takia purkamaan. Oli muuten hankala purkaa tällaista mallineuletta ja poimia niitä pudonneita silmukoita! Mutta siitä selvittiin ja tykkään lopputuloksesta!




 Lankana tässä on italialainen Zara, 100% merinovilla. Tämän langan ostin alkukesästä Barcelonan matkalta. Ihanan pehmeää on! Pipo on neulottu puikoilla 4 ja silmukoita on 100. Virkatun kukan ohje löytyy Seijasiskon blogista. Keskellä koristeena iso puunappi.


Yritin soveltaa tuota kuplaneuletta lapasiinkin, mutta mielestäni se ei näyttänyt oikein hyvältä. Niinpä purin lapasen alun ja päätin tehdä ihan peruslapaset sileällä neuleella. Lapaset koristelin vielä kukkasilla joiden keskelle laitoin koristeeksi puuhelmen. Aika ihanat tuli!




Lapasten kukan ohje löytyy täältä. Muuntelin ohjetta hieman, tein terälehtiin ohjeesta poiketen 1 pylväs, 3 pitkääpylvästä, 1 pylväs. Näin sain terälehdistä hieman pyöreämmät.


On tässä tullut taas aloitettua jotakin uuttakin! Poppelista ostin ihanaa huivilankaa, josta tulee hauska röyhelöhuivi. Värivaihtoehdoista turkoosi oli minulle mieluisin. Tosin minulla ei ole yhtään turkoosia pipoa tai lapasia, joten ehkä joskus vielä "joutuu" sellaisetkin tekemään tälle huiville kaveriksi! ;) Tää on tosi veikee lanka ja hauska neuloa!




Väri näyttää tuossa kuvassa melkei siniseltä, mutta on siis oikeasti turkoosi...


Ai niin, ja verhotkin olen nyt saanut kaikki ommeltua, jee! Kuvia en viitsi niistä laittaa, katsotaan sitten jos saan joskus vielä niitä tyynyjä tehtyä niin laitan sitten kuvia vaikka verhoistakin.


Neulomisiin!



torstai 29. syyskuuta 2011

Pampulahuivi

Pom pom multi - langasta valmistui parissa illassa tällainen hauska huivi. Tästä tuli tosi hauska ja oli mukava ja nopea tehdä! Puolitoista kerää meni suunnilleen, joten lankaa jäi vielä saman verran.  Ainoastaan lankojen päättely oli hankalaa, toivottavasti pysyy ettei lähde purkautumaan. Mulla ei ollut valokuvausapua paikalla joten pahoittelen kuvan kehnoa laatua..



maanantai 26. syyskuuta 2011

Hyrrä-patalapun ohje

Tässä tulee nyt sitten vihdoinkin ohje patalappuun. Ohje voi olla vähän suurpiirteinen (niinkuin tekijänsäkin). Olen hieman muunnellut sitä alkuperäisestä. Jos on jotakin epäselvää niin laittakaa vaan kommenttia. Laitan paljon kuvia, ne kertovat monesti enemmän kuin tuhat sanaa! :)


Siis asiaan...


Tarvikkeet: Novita Wool kaksinkertaisena kahta haluamaasi väriä (tässä punainen ja valkoinen), virkkuukoukku nro5.


Huomioitavaa: Virkkaa aina silmukan takareunaan, (etureuna muodostaa työhön spiraali-kuvion).


Aloitus: Tee lankalenkki sormen ympäri, virkkaa lenkkiin 6 ks. Kiristä "häntälangasta" rengas umpeen, niin ettei jää reikää aloitukseen.


Virkkaa sitten ensimmäiseen silmukkaan 1 ks ja 1 p. Sen jälkeen 2 p jokaiseen silmukkaan kierroksen ajan.


Huom! Älä tee koskaan kierroksen alussa ketjusilmukkaa vaan jatka suoraan seuraavan kierroksen silmukoihin virkkausta niin työ lähtee etenemään spiraalina. (Kierroksen vaihtumiskohta ei ole tarkkaa tässä työssä.)


Jatka työtä spiraalina, harvenna lisäyksiä koko aja työn edetessä. (lisäys = 2 p samaan silmukkaan)


Tee nyt kolmannella kierroksella: 2p samaan silmukkaan kolme kertaa, neljänteen silmukkaan 1 p. Neljännen kierroksen alussa 2p samaan silmukkaan kaksi kertaa, seuraavaan 1 p. Harvenna lisäyksiä neljännen kierroksen aikana niin, että se tulee enää joka toiseen silmukkaan.


Tässä kuva miltä työn pitäisi alussa näyttää, silmukan etureunat alkavat muodostaa spiraali-kuviota:


Tarkista, että työ lähtee levenemään tasaisesti, ja lisää tai vähennä lisäyksiä sen mukaan.


Neljännellä kierroksen alussa lisäys tulee joka 4. silmukkaan, lopussa joka 5. silmukkaan.


Kun olet virkannut noin 4 kierrosta, jatka työtä pp:llä. Tässä vaiheessa lisäys joka 5. silmukkaan. Kun olet virkannut noin puoli kierrosta harvenna lisäyksiä joka 6. silmukkaan.


Työ näyttää nyt tältä:




Jatka työtä pitkillä pylväillä noin 3 kierrosta, kunnes patalapun halkaisija on noin 22 cm. Katkaise ja päättele langat.


Ota valkoinen lanka yksinkertaisena ja aloita tekemään spiraalikuviota keskeltä aloittaen seuraavasti: Laita virkkuukoukku oikealta puolelta työn läpi siitä mistä virkattujen silmukoiden etureuna aloittaa spiraalikuvion, vedä lanka oikealle puolelle. Ala virkkaamaan ketjusilmukoita työn läpi silmukoiden atureunoja myötäillen löyhästi. Muista tehdä löyhää, ettei ala kiristämään!




Nurjalta puolelta näyttää tältä:




Kun jäljellä on enää ulkoreuna, ota työhön mukaan toinenkin valkoinen lanka. Ulkoreuna tehdään siis kaksinkertaisella langalla piilosilmukoilla virkaten. Muista edelleen tehdä löyhää!




Kun olet tehnyt ulkoreunan loppuun, virkkaa ketjusilmukoita 9-10cm. Jätä pitkä häntä kun katkaiset langan. Ompele ketjun pää työhön kiinni alla olevan kuvan osoittamalla tavalla muodostaen samalla ripustuslenkin.




Halutessasi pujottele vielä langat ketjusilmukoiden läpi niin ripustuslenkki ei pääse käytössä venymään.




 Päättele langat ja höyrytä. Valmis patalappu!