lauantai 29. joulukuuta 2012

Tennarisukkia joululahjaksi

Syksyn aikana tuli neuloskeltua kolme paria tennarisukkia pukin konttiin. Alunperin oli ajatuksena tehdä ystävälleni, jolla oli lokakuussa synttärit, lahjaksi tällaiset sukat. Sitten innostuin tekemään myös hänen 6-vuotiaalle tyttärelleen samanlaiset punaisesta langasta. Näitä oli niin kiva tehdä, että lopulta päätin tehdä myös hänen miehelleen sukat ja laittaa ne kaikki perheelle joululahjaksi. Nyt saa koko ystäväni perhe tossutella tennarisukissa! Toivottavasti oli sopivat ja mieluisat heille. :)


Yksi joululahjaprojekti jäi kesken, kun ei loppuvuodesta ole ollut paljoa aikaa tehdä käsitöitä. Jonkun verran yritän nyt taas ehtiä kuitenkin tekemään, joten eiköhän tässä taas pikkuhiljaa jotain saa valmiiksikin! Ensi vuonna toivottavasti olisi taas enemmän aikaa keskittyä myös käsitöihin, ainakin nyt tuntuu innostusta taas olevan!

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Haluan toivottaa lukijoilleni Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!


Tällaiset joulukortit askartelin ja lähetin tänä vuonna! :)

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pinkkii...

Hei taas pitkästä aikaa. Taas on aika rientänyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Nyt en hetkeen ole kerinnyt paljoa käsitöitä tekemään. Rakas pieni poikani pitää huolta että äidillä riittää puuhaa. :) Hän on nyt oppinut konttaamaan ja nousemaan seisomaan tukea vasten, joten joka paikkaa pitää mennä tutkimaan ja koko ajan johonkin nousta ylös. Vahtimista riittää, joten silloin kun ollaan kaksin pojan kanssa kotona, turha edes haaveilla keskittymistä johonkin muuhun. :) Mutta ei pidä valittaa, onnellinen olen ihanasta ja terveestä lapsukaisesta! Kyllä sitä vielä ehtii!

Mutta on minulla kuitenkin jotakin esiteltävää! Tässä kesän ja syksyn mittaan on joitakin töitä valmistunut, joita en ole täällä vielä esitellyt, koska ne menivät lahjaksi. Ja kaikki ovat sattumoisin väriltään pinkkejä. Nyt on lahjat vaihtaneet omistajaa, joten voin viimein esitellä ne.

Vietimme Joonan kanssa tuossa lokakuun puolella muutaman päivän hänen kummien luona. Oli ihana reissu, ja viemisiksi isäntäväelle vein kaksi virkattua ja huovutettua patalappua. Lankana pinkki ja ruskea Novitan Huopanen ja ohje löytyy kevät 2007 Novitasta. Tämä oli kiva ohje joka täytyy pitää mielessä vastaisuudenkin varalle. Yllättävän nopeasti valmistuivat.


Samalla reissulla kävimme katsomassa veljelleni syntynyttä tyttövauvaa. Hän oli ihan mahdottoman suloinen, ihana pieni prisessa! Hänelle vein lahjaksi neulomani pipon, lapaset ja sukat. Ne ovat aika reilun kokoiset, nyt varmaan vielä isot, mutta halusin tehdä vähän reilut etteivät heti jäisi pieneksi. Lisäksi virkkasin pienen helistin-lelun.


Lankana asusteissa on ihanan pehmeä Dropsin Baby Merino. Lelussa sama lanka sekä Novitan Wool. Pipon ohje löytyi täältä ja leluun täältä. Sukat ja lapaset tein omasta päästä. Samanlaisen pipon tein jo aiemminkin ihan vastasyntyneen kokoisen, mutta tein toisen isomman kun halusin antaa lahjaksi vähän reilumman kokoisen. Pienemmän pipon lahjoitin Poppeliin hyväntekeväisyyskeräykseen.

Vauvan lahjaan mukaan askartelin kortin 3D-kuvalla.




Hyvä ystäväni vietti lokakuun lopulla syntymäpäiviä, ja hänelle askartelin myös kortin.


Lahjaksi vein pari pussukkaa, jotka olen aiemmin ommellut.

Tässäpä tämä olikin pinkkiä väriä kerrakseen, saas nähdä mitä väriä seuraavaksi. ;) Aloitettuna on Joonalle villatakki ja ajatuksena tehdä myös housut, mutta katsotaan nyt miten kerkiää neulomaan. Jos nyt edes sen takin saisi valmiiksi vaikka tämän vuoden puolella. Lisäksi työn alla on yksi joululahjaprojekti, joka myös on alkanut epäilyttämään että saanko valmiiksi ennen joulua. Mutta aika näyttää! Annetaan se lahja sitten vähän myöhässä jos ei ehdi valmistua ajoissa... Lahjojahan on kiva antaa milloin vaan! :)



torstai 11. lokakuuta 2012

Pipoja

Nyt iski pipo-innostus! Ompelukoneella on tullu huristeltua muutama lasten pipo.
Trikookankaasta pari apinapipoa:


Toinen näistä tuli Joonalle (yllätys, yllätys) ja toinen... enpä kerrokaan vielä kenelle! :) Tässä on vielä Joonalle vähän kasvunvaraa mutta ei haittaa, mahtuupahan sitten keväällä vielä.


Sitten pari tällaista pipoa velourista:

Tästä tuli tosi kiva! Väri on luonnossa kirkkaampi kuin tuossa kuvassa. Tuo traktori-merkin pohja on heijastinta, joten otin kuvan ilman salamaa. Tästä tuli vähän sopivamman kokoinen, voi ottaa jo heti käyttöön. Toivottavasti mahtuis vielä keväälläkin!


Ohjeita pipojen ompeluun katsoin täältätäältä ja täältä.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Pitkästä aikaa

Ei ole tullut pitkään aikaan blogiin kirjoiteltua, jotenkin on vaan jäänyt...
Käsitöitä ole kuitenkin tehnyt tasaiseen tahtiin ja jotain on valmistunutkin. Kaikkia en vielä kuitenkaan esittele täällä kun ovat lahjaksi menossa, laittelen sitten sitämukaa kun lahjat ovat vaihtaneet omistajaa. :)

Jotain sentään voin täälläkin esitellä, nimittäin perus lapaset vauvalle. Piti tehdä Joonalle uudet, kun entiset katosivat kirjastoreissulla... Lanka on Woolia ja silmukoita varressa 44 ja kämmenosassa 36. Näistä tuli hyvät kun varret on niin pitkät että yltää kyynerpäihin asti.



Viime viikolla tuli pitkästä aikaa kokeiltua servettitekniikkaa. Liukaspintaiseen peltirasiaan ei ensin meinannut tarttua, niinpä kokeilin että ensin laitoin lakkaa purkin kylkeen ja "liimasin" kuvion siihen ja sitten vielä lakkakerros päälle niin johan tarttui. En tiedä olisko joku toisen tyyppinen lakka ollut tähän materiaaliin parempi mutta kaapista sattui löytymään vanha lakkapurkki joka vielä oli käyttökelpoista niin käytin sitä.



Sitten vähän fiksailin tuota aiemmin neulomaani tunikaa, jossa minua häiritsi löysät käsiaukot. Lankavakka kommentissaan ehdotti kumilangan pujottamista aukon reunaan. Sitä kokeilin ja hyvä tuli! Nyt asettuu nätisti hartioille ja olen jo tunikaa parina päivänä päällä pitänyt. Kyllä tätä sittenkin tulee varmasti pidettyä vaikka aluksi en niin tästä pitänyt. :)



Lopuksi esittelen hauskat tennarisukat, jotka neuloin itselleni. Näiden ohje löytyy Novitan sukkalehdestä, lankana 7 veljestä. Nää on tosi kivat kotisukat ja ovat olleet kovassa käytössä siitä asti kun valmistuivat!



Siinäpä sitä asiaa jo olikin... Oikein ihania syyspäiviä kaikille blogini lukijoille!

tiistai 28. elokuuta 2012

Huovutuskokeilua

Yritän taas pienetää hieman lankavarastojani (jotta saa taas ostella uusia :)) ja sain tuhottua kaksi hieman vajaata kerää Hjertegarn Lima- lankaa jota voi huovuttaa pesukoneessa. Virkkasin langoista isoäidinneliön tarkoituksena huovuttaa siitä pannunalunen. Muistelin että lanka kutistuisi noin 40%, mutta ei sinakaan tässä työssä niin paljoa kutistunut joten tuli reilun kokoinen pannunalunen.

Virkkasin noin 32 cm kokoinen neliön:

Laitoin pesukoneeseen 40 asteen pesuohjelmaan parin pyyhkeen kanssa, ja sieltä tuli ulos noin 27 cm kokoinen huopunut neliö. Eli kutistui vain 5cm.

Laitoin vielä toiseen kertaan pesukoneeseen ja neliö oli kutistunut noin 23 cm kokoiseksi.

Enään en kolmatta kertaa pessyt, vaan tyydyn tähän lopputulokseen. Kivan näköinen pannunalunen tuli ja tähän mahtuu isompikin paistinpannu. :)

Joona toimi innokkaana mittausapulaisena!




lauantai 18. elokuuta 2012

lauantai 11. elokuuta 2012

Joululahjojen tekoa ja muuta höpinää

Nyt olen jo alkanut tekemään joululahjoja, eli käsitöitä olen tehnyt kovastikin, vaan en laita niitä tänne vielä näytille kun en tiedä käykö lahjojen saajat tätä lukemassa! Kaksi lahjaa on jo valmiina ja lisää on valmistumassa. :) Lisäksi suunnitteilla olisi taas vaikka ja mitä, mutta eipä taida aika riittää kaikkiin suunnitelmiin! Uudessa Novita lehdessäkin oli hirmuisesti kivoja ideoita. Joonallekin tekisi mieli neuloa talveksi jotain. Ainakin nyt ensialkuun teen hänelle lapaset, kun keväällä neulomani ovat käyneet jo pieniksi!

Lankavarastoni alkaa taas pursuamaan yli äyräidensä, ja täytynee laittaa osa langoista myyntiinkin, kun nyt täytyy taas asettaa langasostokielto itselle ennenkuin vanhoja lankoja on saatu vähemmäksi. Tästä sainkin idean: kauempana asuva serkkuni oli tulossa alkuviikosta kylään, hänkin harrastaa käsitöitä. Sovimme, että hän ottaa mukaan muutamia lankakeriä, mitä ei itse tarvitse ja jotka voisivat minua kiinnostaa. Sitten teimme lankavaihtareita, eli otin hänen lankojaan, ja hän valitsi minun lankavarastostani mieleisiään keriä itselleen. Näin molemmat saivat "uusia" lankoja ja lisäksi pääsi eroon vanhoista keristä. Eikä maksanut mitään ja lankavarastokaan ei kasvanut yhtään isommaksi! Tuo oli  mukava idea joka täytyy toteuttaa joskus toistekin!

Asiasta toiseen... Nuo aiemmin Joonalle virkkaamani amigurumit ovat olleet oikein mieluisat saajalleen. Olen laittanut ne roikkumaan vaunun kopasta niin poika saa katsella niitä vaunuissa hereillä ollessaan ja ylettää käsilläkin niitä heiluttelemaan. Tässä kuva, jonka myötä toivotan kaikille mukavaa loppukesää keleistä huolimatta!


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Haaste


 Tikuzin heitti minua haasteella, ja aluksi vastaan tässä hänen esittämiinsä kysymyksiin:

1. Onko kesäsää miellyttänyt? On
2. Teitkö kivoja löytöjä ostosreissuilla? Kyllä, ihania lankoja ja vauvan vaatteita!
3. Mitä kivaa uutta näit lomamatkalta/loman aikana? Ei tuu nyt mitään mieleen...
4. Joko odotat syksyä? Kyllä odotan että ilmat viilenevät jotta saataisiin kodin lämpötila laskemaan.
5. Onko sinulla mitään käsityötä nyt kesken? Mikä? Neljät (!) villasukat, yksi vauvan myssy, sekä yksi ufoutunut neulejakku...
6. Teitkö käsitöitä jossain, missä et ole ennen tehnyt? Eipä tule nyt mieleen, lähinnä kotisohvalla on tullut neulottua.
7. Oletko saanut uusia ideoita/kipinöitä tuleviin käsitöihin? Mistä? Kyllä olen muilta taitavilta käsityön tekijlöiltä.
8. Takkuiliko kesän aikana jokin työ? Monikin työ takkuili mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.
9. Missä oli parhaat käsityöläisen tarviketarjoukset? Niin vähän on tullut alennusmyyntejä kierrettyä, joten en tiedä missä olisi parhaat tarjoukset ollut. Itse ostin tarjouslankaa Anttilasta.
10. Maistuiko mansikat? Mansikat maistuu aina! En vain kovin paljoa uskalla syödä nyt kun imetän, ettei pojulle tule vatsavaivoja.
11. Mikä oli parasta tässä kesässä tähän mennessä? Kun saa omaa vauvaa hoitaa ja ihmetellä hänen kasvua ja kehitystään!

Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten vähintään 5 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.

Minun kysymykseni tulevat tässä:

1. Mikä on ollut tämän kesän onnistunein/mieluisin käsityösi?
2. Onko kesällä tullut reissattua, jos on niin missä?
3. Oletko osallistunut käsityöaiheisiin tapahtumiin/tempauksiin?
4. Oletko oppinut viime aikoina mitään uutta käsitöiden saralla?
5. Mitä käsityön lajia haluaisit vielä oppia?
6. Tämän vuoden kohokohta tähän mennessä?
7. Mitä muuta harrastat käsitöiden lisäksi?
8. Mikä on varhaisin käsityömuistosi minkä muistat / elämäsi ensimmäinen käsityö?
9. Lempiruokasi?
10. Onko sinulla lemmikkejä?
11. Minne haluaisit vielä joskus matkustaa?

Laitan tämän haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin:

- Silmukkasatuja
- Elämää lankakorissa
- Lilan luomukset
- Heidin Aherrukset
- Retuperällään

Maali!

Osallistuin Neulomossa Lankajuoksuihin 2012 ja keskiviikkna 1.8. pääsin maaliin. Silloin valmistui miesten villasukat, kokoa 43. Lankana farkunsininen 7-veljestä sekä 7-veljestä raita. Varren suussa on muutama kerros 1o 1n joustinta ja muuten 3o 1n joustinta joka jatkuu myös sukan jalkaterän päällä. Varren suu, kantapää ja kärki on yksiväristä lankaa ja muuten kokonaan raitalankaa. Näistä tuli kivat!


Idean tällaisiin sukkiin löysin Villasukkia ja muuta elämää-blogista.

Kiitos Tikuzin haasteesta! Tartun siihen sitten joskus ajan kanssa kun on siihen aikaa.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Lankaostoksia

Hupsis, tänään tarttui kaupasta kassillinen lankaa mukaan! (No kun oli tarjouksessa ja halvalla sai...)
5 kerää terran väristä 7 veljestä. Tää on mun mielestä aivan ihana väri, ja nyt kun oli alennuksessa, en voinut olla ostamatta. Tästä haluaisin joskus tehdä puseron itselleni.


Sitten kerä farkunsinistä ja kerä sini-ruskean sävyistä 7 veljestä raitaa.


Näistä olisi tarkoitus tulla miesten sukat, joilla myös osallistun Lankajuoksuihin2012. Tähän Neulomossa järjestettyyn leikkimieliseen tempaukseen jokainen voi osallistua haluamallaan työllä. Silmukoiden luomisen saa aloittaa kun Olympialaisten avajaiset alkaa, ja työ pitää saada valmiiksi ennen olympialaisten loppua. Itse olympialaiset ei minua kiinnosta yhtään, mutta tää oli niin hauska idea että halusin silti osallistua! :)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Lennä lennä leppäkerttu

Nyt valmistui pieni leppäkerttu 7-veljestä langasta. Tämä tulee lepakon kaveriksi Joonan vaunuihin keikkumaan. Leikkasin huopakankaasta puun lehden, jolla leppis lepäilee. Tähänkin ohje löytyy Virkkaa amigurumi-kirjasta.




torstai 19. heinäkuuta 2012

Pieni lepakon poika

Nyt on valmistunut pari pientä työtä. Tänään syntyi pieni lepakon poikanen, joka on onneksi ihan kiltti! Ohje on Virkkaa amigurumi - kirjasta. Osat olen virkannut jo pari viikkoa sitten, mutta tänään sain viimeisteltyä työn huopakankailla. Lankana tässä on Novitan Florica. Tämä lepakko laitetaan roikkumaan Joonan vaunuihin kun poika tykkää jo kovasti katsella leluja ja esineitä.


Lisää amigurumeja toivottavasti tulossa. Yhden sammakon osatkin jo virkkasin, mutta ne lensi mäkeen kun ei niistä tullutkaan sen muotoisia kuin olisi pitänyt ja hermot meni! Mutta ehkäpä yritän uudestaan, nyt on harmitus vähän laantunut kun on pari viikkoa kulunut niin alkaa olla taas intoa virkkaamiseen...

Sitten on valmistunut tällainen vauvan myssy, vastasyntyneen kokoa. Lankana unelman pehmeä Dropsin Baby merino. Lähipiiriin on syntymässä syksyllä tyttövauva ja hänelle olisi tarkoitus tämä sitten lahjoittaa. Ohje löytyy täältä.




perjantai 6. heinäkuuta 2012

Tunika


Vihdoin ja viimein pari päivää sitten sain valmiiksi tunikan, jota aloitin jo helmikuussa. Välillä oli työstä taukoa, mutta nyt sain viimein tehtyä sen loppuun. Lankana Novitan Rose Mohair leijonankeltainen, jota kului vajaa viisi kerää ja 4,5 mm puikoilla kilkuttelin. Ohje löytyy syksy 2009 Novitasta, koko S.




Tunika oli mukava neuloa, mutta en kyllä oikein tykkää lopputuloksesta. Siis työn laatuun olen tyytyväinen, mutta kun laitoin tunikan päälleni niin en oikein tykkääkään mallista... :( Lehden kuvassa näytti tosi kivalta mutta itseni päällä ei sitten oikein tuntunutkaan omalta... No, jospa tätä joskus tulis silti pidettyä. Yksi asia mikä häiritsee paljon on nuo olkasaumat, kun ei ole sellainen istuva malli niin olat jää hartioista tolleen "töröttämään" suorana. Muutenkaan ei oikein malli miellytä, en oikein osaa sanoa mikä mutta joku siinä tökkii.
No, tulipahan tehtyä...



Pahoittelen valokuvien heikkoa laatua, kuvat tuli otettua ihan pikaisesti kun näillä helteillä ei tee mieli kauaa olla kuuma neule päällä! Meillä täällä sisällä on n. 27 astetta lämmintä joten äkkiä vaan otettiin pari kuvaa jotta ei tarvi kauaa neule päällä hikoilla.




lauantai 23. kesäkuuta 2012

Sukat vauvalle

Vihdoin jotain valmistakin... Kun ei tuo tunika vieläkään näytä valmistuvan, niin välikäsityönä tekaisin Joonalle uudet villasukat kun nuo entiset alkavat olla jo pienet. Näissä sukissa on jo vähän kasvun varaakin!



Sukkia aloittaessani ajattelin että teen myös lapaset samasta langasta, mutta lanka ei ikävä kyllä riitäkään enää lapasiin. Lankana Dropsin Merino extra fine, jota jäi yksi kerä viime talvena kun tein miehelleni siitä pipon ja lapaset. Tumman ruskeat raidat ovat Novitan 7 veljestä. Neuloin 3,5mm puikoilla ja silmukoita varressa 40 ja jalkaterässä 36. Tein ensin jalkateränkin 40 silmukalla, mutta siitä tuli ihan järkyttävän iso, joten purin sen ja kavensin joustimen jälkeen yhden silmukan joka puikolta niin tuli paljon parempi.

Tässä vielä sukat uuden omistajansa esittelemänä:


Vähän oli mallilla totinen ilme, mutta hienosti selviytyi mallin työstä! :)

torstai 7. kesäkuuta 2012

Yllätyslahja

Viime viikolla posti toi kivan yllätyslahjan. Sain Novitalta kaksi kerää pinkkiä Huopasta!


Sain lahjan koska kaverini liittyi Novitan tilaajaksi kauttani. Pojalle tuskin tulee tästä väristä mitään tehtyä, eikä väri henkilökohtaisesti ole minunkaan mieleeni. Mutta onhan minulla kummityttöjä kaksin kappalein, jospa vaikka heille jotain näistät keksisi joskus... :)

Mitään käsitöitä ei ole toistaiseksi valmistunut mutta tunika on kivasti edistynyt kun olen sitä neuloskellut. Hiljaa hyvä tulee... ;) Ostettiin pojalle kesäksi aurinkolasit ja suunnitelmissa olisi myös ommella niille suojapussukka. Katsotaan milloin saan aikaiseksi...

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Kuusi viikkoa on vierähtänyt vauvan syntymästä ja se aika on kyllä mennyt nopeasti! Tänä aamuna ensimmäisen kerran tartuin neulepuikkoihin ja neuloin muutaman kierroksen rose mohair- tunikaan. Pikkuhiljaa alkaa arki jo vauvan kanssa sujumaan niin että aikaa jää vähän muillekin asioille. Hyvin on mennyt ja poika kasvanut jo kovasti! :)

Viikko sitten vietimme ristiäisiä, ja haluankin täällä esitellä kastemekon, jossa poikamme kastettiin. Se on anoppini virkkaama mekko, jonka hän on tehnyt noin 12 vuotta sitten ensimmäiselle lapsenlapselleen. Siinä mekossa on kastettu mieheni siskon lapset sekä mieheni vanhin poika. Tosi kaunis kastemekko!


Kasteliinaan on kirjailtu mekossa kastettujen nimet ja päivämäärät, minunkin täytyy kirjailla vielä nimi siihen. Pojan nimeksi tuli Joona Aukusti.

Tässäpä kuulumiset tällä kertaa, jospa seuraavassa bloggauksessa olisi jotain käsitöitäkin! Siis jotain itse tehtyä...  :)

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Vauva

15.4. pitkä odotus palkittiin ja meille syntyi poikavauva. Nyt on pari päivää oltu kotona ja vauvantuoksuinen arki voi alkaa. Täällä ollaan onnesta soikeina! Käsityöt taitavat nyt vähäksi aikaa jäädä taka-alalle kun on tässä pikkusessa puuhaa... :)

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Silmukkamerkkejä

Nyt innostuin tekemään silmukkamerkkejä. Nämä ovat näppäriä neulojan apuvälineitä. Ja itse tekemällä saa kivan näköisiäkin. Tällaisia niistä sitten tuli. Osa on kiinteitä ja osa avattavia.






Nuo alimmaiset otan itselleni käyttöön, muut ovat vielä vailla kotia. Näitäpä olikin mukava tehdä!

Työn alla on lisäksi tällä hetkellä kahdet villasukat Maija-langasta ja edelleen se Rose mohair-tunika. Sekin on hieman edistynyt. Neuletöistä enemmän sitten kun ne ovat valmiit.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kauratyyny

Olen vallan unohtanut laittaa tänne ompelemani kauratyynyn esille. Pitkään olen jo ajatellut sellaisen hommata, nyt sitten innostuin sellaisenkin ompelemaan itse. Tyynyn sekä siihen irtopäällisen tein imetystyynystä jääneistä kangaspaloista. Tässä ei nyt ole olenkaan ajateltu ulkonäköä vaan kunhan ompelin itselle jostain kankaasta ja tarvikkeista  mitä kaapista sattui löytymään ja mahdollisimman helpolla. Päällinen on toisesta päästä auki ja solmitaan nauhoilla kiinni. Jos tekisin lahjaksi jollekin, tekisin paljon hienomman, mutta tämä välttää itselle kotikäytössä!


Tyynyn koko on 16 x 68cm. Tyynyyn tein pariin kohtaan tikkaukset että täytteet ei pääse valumaan kokonaan toiseen päähän vaan pysyy suunnilleen tasaisesti tyynyn sisällä. Täytteenä kokonaisia kauranjyviä, joita ostin eläinkaupasta. Kilon pussi meni kokonaan tähän ja tuntuu olevan sopiva määrä täytteeksi tän kokoiseen tyynyyn.

Tää on ollut kyllä tosi ihana, kannatti tehdä. Olen nyt iltaisin lämmittänyt tyynyn ja rentoittanut sillä esimerkiksi alaselkää joka näin loppuraskaudesta välillä juilii ikävästi. Tälle varmasti tulee olemaan käyttöä jatkossakin!

Pari päivää sitten ommella hurauttelin myös pussilakanan vauvalle. Kirppikseltä löysin edullisesti kivan puuvillaverhon josta riitti juuri sopivasti kangasta vauvan pussilakanaan. Siitä minulla ei ole vielä kuvaa, mutta laitan varmaan jossain vaiheessa senkin tänne kunhan saan kuvan räpsäistyä. (Ja vasta sitten kun vauva on syntynyt kun väreistä voisi joku ehkä päätellä vauvan sukupuolen! ;))

Enää kolme päivää laskettuun aikaan jäljellä, joten minä päivänä hyvänsä voi alkaa tapahtumaan... Tosin vielä(kään) ei ole mitään merkkejä siitä että synnytys olisi lähellä, mutta eihän sitä koskaan voi tietää... Toivottavasti hän pian päättäisi tulla!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Raitavillitys jatkuu

Taas on valmistunut raitasukkia! Tällä kertaa lasten kokoa. Minulla oli vajaa kerä nalle kukkaketoa ja päätin kokeilla miltä kirjava lanka näyttäisi raidoitettuna yksivärisen langan kanssa. Ja aika hauskaltahan se näyttää!



Näissä lankoina siis valkoinen Nalle sekä Nalle kukkaketo. En taaskaan ole ihan varma näiden koosta mutta sukkakokotaulukoista katsomalla arvioisin isompien kooksi 29/30 ja pienempien 25/26.
Isommissa sukissa olen kärkeen tehnyt leveän nauhakavennuksen ja pienemmissä sädekavennuksen. Molemmat tavat käy hyvin raitasukkiin. Harmikseni tuota kukkaketoa jäi vielä laatikkoon pieni nöttönen pyörimään vaikka tarkoitus oli saada se kulumaan näihin sukkiin. Yllättävän vähän näihin sitä meni.


Ei ne raidat vielä tähän lopu... :) Tein myös Woolista hauskan raitapipon, tämäkin lasten kokoa. Oli ajatuksena tehdä vielä lapasetkin kaveriksi, mutta nyt ei huvittanutkaan yhtään alkaa lapasia tekemään... Ehkäpä joskus myöhemmin sitten! Sydänkoriste pipoon on tehty huopakankaasta.


Näillä sai taas vähän vajennettua lankalaatikoita... Jostain syystä olen huomannut että vaikka kuinka neuloo niin langat ei tunnu vähenevän yhtään. Tuntuvat vaan lisääntyvän... =D

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Neule-Kirpun blogissa oli minulle tunnustus. Kiitos siitä!


Tunnustus pitää laittaa eteenpäin pitkäaikaisille blogituttavuuksille. On paljon ihania blogeja joita ahkerasti seuraan, mutta tällä kertaa tunnustus lähtee eteenpäin Red DragonilleHanna-Riikalle lankakoriin sekä Kikelle.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Tuliset sukat

Johan nyt innostuin sukkia tekemään... Nyt on valmistunut miesten sukat (koko n.43). Lankana Novitan 7-veljestä. Varren liekkikuvio on kirjasta Varresta varpaisiin Tinttitintin suunnitelemasta mallista. Muuten sukan malli omasta päästä.



Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen, kunhan vaan olisivat vielä saajan jalkaan sopivat. Nämä sukat matkaavat luultavasti amerikkaan serkkuni miehelle.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vauvan asusteet

Jokin aika sitten olen tehnyt vauvalle myssyn, jonka ohjeen löysin Ravelrystä. Oli helppo ja nopea tehdä. Lankana luonnonvalkoinen Novitan Wool. Tämä tosiaan valmistui jo muutama viikko sitten, en ole vaan blogannut tätä kun nyt vasta kun sain siihen napin hommattua, löysin siihen ihanan nalle-napin! :)

Sitten innostuin vielä askartelemaan huopakankaasta nalle-koristeen otsalle! :)



Kovin on pieni lakki vastasyntyneen kokoa... Mutta pienihän on vauvakin... :)

Sitten vielä pienen pienet perus-sukat ja tumput myöskin Novitan Woolista. Nämä tein jo heti kun sain tietää olevani raskaana, eli viime kesän lopulla! On nämäkin tainnut jäädä blogiin laittamatta...

 Nyt on enää kaksi ja puoli viikkoa laskettuun aikaan... Eli pian vauva jo syntyykin! :)