tiistai 28. elokuuta 2012

Huovutuskokeilua

Yritän taas pienetää hieman lankavarastojani (jotta saa taas ostella uusia :)) ja sain tuhottua kaksi hieman vajaata kerää Hjertegarn Lima- lankaa jota voi huovuttaa pesukoneessa. Virkkasin langoista isoäidinneliön tarkoituksena huovuttaa siitä pannunalunen. Muistelin että lanka kutistuisi noin 40%, mutta ei sinakaan tässä työssä niin paljoa kutistunut joten tuli reilun kokoinen pannunalunen.

Virkkasin noin 32 cm kokoinen neliön:

Laitoin pesukoneeseen 40 asteen pesuohjelmaan parin pyyhkeen kanssa, ja sieltä tuli ulos noin 27 cm kokoinen huopunut neliö. Eli kutistui vain 5cm.

Laitoin vielä toiseen kertaan pesukoneeseen ja neliö oli kutistunut noin 23 cm kokoiseksi.

Enään en kolmatta kertaa pessyt, vaan tyydyn tähän lopputulokseen. Kivan näköinen pannunalunen tuli ja tähän mahtuu isompikin paistinpannu. :)

Joona toimi innokkaana mittausapulaisena!




lauantai 18. elokuuta 2012

lauantai 11. elokuuta 2012

Joululahjojen tekoa ja muuta höpinää

Nyt olen jo alkanut tekemään joululahjoja, eli käsitöitä olen tehnyt kovastikin, vaan en laita niitä tänne vielä näytille kun en tiedä käykö lahjojen saajat tätä lukemassa! Kaksi lahjaa on jo valmiina ja lisää on valmistumassa. :) Lisäksi suunnitteilla olisi taas vaikka ja mitä, mutta eipä taida aika riittää kaikkiin suunnitelmiin! Uudessa Novita lehdessäkin oli hirmuisesti kivoja ideoita. Joonallekin tekisi mieli neuloa talveksi jotain. Ainakin nyt ensialkuun teen hänelle lapaset, kun keväällä neulomani ovat käyneet jo pieniksi!

Lankavarastoni alkaa taas pursuamaan yli äyräidensä, ja täytynee laittaa osa langoista myyntiinkin, kun nyt täytyy taas asettaa langasostokielto itselle ennenkuin vanhoja lankoja on saatu vähemmäksi. Tästä sainkin idean: kauempana asuva serkkuni oli tulossa alkuviikosta kylään, hänkin harrastaa käsitöitä. Sovimme, että hän ottaa mukaan muutamia lankakeriä, mitä ei itse tarvitse ja jotka voisivat minua kiinnostaa. Sitten teimme lankavaihtareita, eli otin hänen lankojaan, ja hän valitsi minun lankavarastostani mieleisiään keriä itselleen. Näin molemmat saivat "uusia" lankoja ja lisäksi pääsi eroon vanhoista keristä. Eikä maksanut mitään ja lankavarastokaan ei kasvanut yhtään isommaksi! Tuo oli  mukava idea joka täytyy toteuttaa joskus toistekin!

Asiasta toiseen... Nuo aiemmin Joonalle virkkaamani amigurumit ovat olleet oikein mieluisat saajalleen. Olen laittanut ne roikkumaan vaunun kopasta niin poika saa katsella niitä vaunuissa hereillä ollessaan ja ylettää käsilläkin niitä heiluttelemaan. Tässä kuva, jonka myötä toivotan kaikille mukavaa loppukesää keleistä huolimatta!


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Haaste


 Tikuzin heitti minua haasteella, ja aluksi vastaan tässä hänen esittämiinsä kysymyksiin:

1. Onko kesäsää miellyttänyt? On
2. Teitkö kivoja löytöjä ostosreissuilla? Kyllä, ihania lankoja ja vauvan vaatteita!
3. Mitä kivaa uutta näit lomamatkalta/loman aikana? Ei tuu nyt mitään mieleen...
4. Joko odotat syksyä? Kyllä odotan että ilmat viilenevät jotta saataisiin kodin lämpötila laskemaan.
5. Onko sinulla mitään käsityötä nyt kesken? Mikä? Neljät (!) villasukat, yksi vauvan myssy, sekä yksi ufoutunut neulejakku...
6. Teitkö käsitöitä jossain, missä et ole ennen tehnyt? Eipä tule nyt mieleen, lähinnä kotisohvalla on tullut neulottua.
7. Oletko saanut uusia ideoita/kipinöitä tuleviin käsitöihin? Mistä? Kyllä olen muilta taitavilta käsityön tekijlöiltä.
8. Takkuiliko kesän aikana jokin työ? Monikin työ takkuili mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.
9. Missä oli parhaat käsityöläisen tarviketarjoukset? Niin vähän on tullut alennusmyyntejä kierrettyä, joten en tiedä missä olisi parhaat tarjoukset ollut. Itse ostin tarjouslankaa Anttilasta.
10. Maistuiko mansikat? Mansikat maistuu aina! En vain kovin paljoa uskalla syödä nyt kun imetän, ettei pojulle tule vatsavaivoja.
11. Mikä oli parasta tässä kesässä tähän mennessä? Kun saa omaa vauvaa hoitaa ja ihmetellä hänen kasvua ja kehitystään!

Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten vähintään 5 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.

Minun kysymykseni tulevat tässä:

1. Mikä on ollut tämän kesän onnistunein/mieluisin käsityösi?
2. Onko kesällä tullut reissattua, jos on niin missä?
3. Oletko osallistunut käsityöaiheisiin tapahtumiin/tempauksiin?
4. Oletko oppinut viime aikoina mitään uutta käsitöiden saralla?
5. Mitä käsityön lajia haluaisit vielä oppia?
6. Tämän vuoden kohokohta tähän mennessä?
7. Mitä muuta harrastat käsitöiden lisäksi?
8. Mikä on varhaisin käsityömuistosi minkä muistat / elämäsi ensimmäinen käsityö?
9. Lempiruokasi?
10. Onko sinulla lemmikkejä?
11. Minne haluaisit vielä joskus matkustaa?

Laitan tämän haasteen eteenpäin seuraaviin blogeihin:

- Silmukkasatuja
- Elämää lankakorissa
- Lilan luomukset
- Heidin Aherrukset
- Retuperällään

Maali!

Osallistuin Neulomossa Lankajuoksuihin 2012 ja keskiviikkna 1.8. pääsin maaliin. Silloin valmistui miesten villasukat, kokoa 43. Lankana farkunsininen 7-veljestä sekä 7-veljestä raita. Varren suussa on muutama kerros 1o 1n joustinta ja muuten 3o 1n joustinta joka jatkuu myös sukan jalkaterän päällä. Varren suu, kantapää ja kärki on yksiväristä lankaa ja muuten kokonaan raitalankaa. Näistä tuli kivat!


Idean tällaisiin sukkiin löysin Villasukkia ja muuta elämää-blogista.

Kiitos Tikuzin haasteesta! Tartun siihen sitten joskus ajan kanssa kun on siihen aikaa.