torstai 17. tammikuuta 2013

Vauvan villasukat

Tekaisin vielä poitsulle villasukat tuosta samaisesta langasta jota käytin villatakissa. Ohje näihin sukkiin löytyy Novitan syksy 2012 lehdestä. Kantapään kohdassa tosin tein pieniä muutoksia.


Näistä tuli kivat ja hyvin jalkaan istuvat sukat. :)


maanantai 14. tammikuuta 2013

Neuletakki

Vihdoin ja viimein valmistui Neuletakki Joonalle. Muutama päivä sitten valmistui ja tänään sain siihen napit ostettua ja ommeltua paikoilleen. Kerkesi se pari kertaa päällä olla ilman nappejakin. :)


Ruskea lanka on Novitan Woolia ja turkoosi Viking Baby Ull - lankaa. Takin ohjetta katsoin Novitan kevät 2009 numerossa olevasta palmikkoneuletakista. Palmikot jätin pois ja väriraidat keksin omasta päästä samalla kun neuloin. Koko on 80cm ja on just hyvän kokoinen. Sen verran reilu että keväälläkin varmaan vielä mahtuu.


Kun aloitin takkia tekemään ajatuksena oli tehdä myös housut. Mutta kun takin valmistuminen viivästyi näin pitkälle niin en enää aloita housuja tekemään. Jos niissä menisi yhtä kauan olisi talvi jo ohi ennen kuin housut olisi valmiit. Mutta sainpahan takin ainakin pojulle tehtyä lämmikkeeksi! :)


lauantai 5. tammikuuta 2013

Kankaanpainantaa...

Tämä vuosi pyörähti käsitöiden osalta käyntiin pienillä kankaanpainohommilla. Ostin Joonalle pari yksiväristä paitaa ja jotenkin ne tuntui kaipaavan jotain piristystä. Siitä sitten kaivelin kankaanpaino-tarvikelaatikkoa ja tällaiset kuvat tuli paitoihin:



Auto on tehty leimasintekniikalla ja siihen tuli väripinta epätasainen johtuen luultavasti pehmeästä trikookankaasta. Kovemmalle puuvillakankaalle leimasimella tulee ihan hyviä kuvia, mutta ei näköjään neuloskankaalle. Mutta ihan kiva tästäkin tuli, ei tuo epätasaisuus minua niin tuossa haittaa. Siinä on nyt mielestäni vähän semmonen nostalginen tunnelma. :)

Harmaaseen paitaan tein sinisellä Rumpali-kanin kuvan. Tämä on tehty sabluunan läpi tuputtamalla, niin kuin myös seuraavat työt.

Myös yksi oma trikoopaitani sai pienen piristyksen:


Sekä kaksi tylsän yksiväristä tyynyliinaa sai seuraavanlaiset kuviot:

Tämäpä olikin kivaa hommaa taas pitkästä aikaa!