maanantai 30. joulukuuta 2013

Vaatteita pojalle

Tässä vielä viime syksyn ompelusatoa...

Lokakuussa tein sulsoisesta siilitrikoosta paidan, jonka kanttasin mustalla joustokantilla. Toisella olalla on nepparit. Kaavat ja ohje löytyi Ottobre kevät 1/2007 lehdestä. Koko on 92cm. Mielestäni aika reilu malli, mutta ihan hyvä on ollut käytössä.



Mukavat housun kaavat läysin Ottobre kevät 1/2012 lehdestä. Siitä ompelin mustat collegehousut. Koko on 86cm. Lahkeensuihin laitoin resorin ja vyötäröllä on kuminauha. Hyvät ja mukavat perushousut!


Samoilla kaavoilla ompelin vielä housut punaisesta velourista sekä sinisestä collegesta. Sinisiä housuja en tullut kuvanneeksi kun ne ovat tosiaan ihan saman malliset kuin nämä. Housuille kaveriksi tein sinipohjaisesta kärpässienitrikoosta paidan, jonka hihansuun ja pääntien kanttaisn punaisella resorilla. Paidan kaavat löysin myös Ottobre-lehdestä, mutta sen lehden  numeroa en muistanut laittaa ylös... Tämä paita on aika tyköistuva malli, koko tässäkin 92cm.


Kaikki nämä vaatteet ovat olleet käytössä siitä asti kun ovat valmistuneet, ja hyviä ovat olleet. Sekä tekijä että käyttäjä ovat tyytyväisiä. :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

Trikoopipoja

Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen yritän taas alkaa kirjoittelemaan tänne... Jonkin verran on kästöitä valmistunut viime postauksen jälkeen. Aloitan niiden esittelyn näistä trikoopipoista. Nämä valmistuivat joskus loppukesästä. Pöllöpipo meni lahjaksi ystäväni lapselle ja tähtipipo omalle pojalle.